Puruluut

Näytetään kaikki 13 tulosta

  • Nimetoen-suunn-malli1189

    RAUH Hirviluu 15

    8.00 

    Rauh Hirvi 15 on ensimmäinen Hirvi puruluu, ja sen valmistus aloitettiin jo 2000 luvun alussa. ”The one, but not only”

    Hirvennahasta valmistetut puruluut ovat erittäin kestäviä ja herkullisia. Niissä käytetään koko hirvennahka, mukaan lukien paras osa eli pintanahka. Näin voimme tarjota koirallesi ainutlaatuisen, erittäin kestävän ja allergiavapaan nautinnon aidosta luonnontuotteesta. Käytämme puruluiden valmistukseen vain nahan laadukkaimman osan, emme trimmausjätettä tai muitakaan nk. ylijäämätuotteita. Nämä nk. ylijäämätuotteet toimitetaan jätteenkäsittelylaitokselle ja niistä tehdään orgaanista luomulannoitetta suomalaisille pelloille.

    RAUH! puruluut valmistetaan Suomessa käsityönä vain ensiluokkaisista raaka-aineista. Valmistusmenetelmämme on suunniteltu alusta alkaen vain puruluiden ja muiden koiranherkkujen valmistukseen, lemmikkisi parhaaksi! RAUH! puruluut valmistetaan aina yhdestä nahkakappaleesta perinteisellä kuivaamismenetelmällä, JO VUODESTA 1989!

    – RAUH! tuote on 100 % suomalaista käsityötä.
    – Bakterologisesti puhdas.
    – Tutkittu ja turvallinen.
    – Poistaa hammaskiveä ja ehkäisee ientulehdusta.
    – Maistuva ja herkullinen ajanviete koiralle.
    – Kevyt, alhainen energiapitoisuus.

    Se Aito ja alkuperäinen avainlipputuote!

    Muistathan valvoa koiraasi sen syödessä puruluita sekä pitää aina raikasta vettä saatavilla.
    Säilytys kuivassa huoneen lämmössä.

    Ravintosisältö
    Raakavalkuainen 87.7%, Raakarasva 2.1%, Kosteus 6.2%

    Paino n. 110 g
    Pituus n. 150 mm
    Leveys n. 60 mm
    Paksuus n. 50 mm

  • Nimetoen-suunn-malli1190

    RAUH Hirviluu 25

    11.00 

    Rauh Hirvi 25 on keskisuuren koiran unelma! Juuri sopivan paksu nahka kääritty kestäväksi rullaksi! ”Dream come true”

    Hirvennahasta valmistetut puruluut ovat erittäin kestäviä ja herkullisia. Niissä käytetään koko hirvennahka, mukaan lukien paras osa eli pintanahka. Näin voimme tarjota koirallesi ainutlaatuisen, erittäin kestävän ja allergiavapaan nautinnon aidosta luonnontuotteesta. Käytämme puruluiden valmistukseen vain nahan laadukkaimman osan, emme trimmausjätettä tai muitakaan nk. ylijäämätuotteita. Nämä nk. ylijäämätuotteet toimitetaan jätteenkäsittelylaitokselle ja niistä tehdään orgaanista luomulannoitetta suomalaisille pelloille.

    RAUH! puruluut valmistetaan Suomessa käsityönä vain ensiluokkaisista raaka-aineista. Valmistusmenetelmämme on suunniteltu alusta alkaen vain puruluiden ja muiden koiranherkkujen valmistukseen, lemmikkisi parhaaksi! RAUH! puruluut valmistetaan aina yhdestä nahkakappaleesta perinteisellä kuivaamismenetelmällä, JO VUODESTA 1989!

    – RAUH! tuote on 100 % suomalaista käsityötä.
    – Bakterologisesti puhdas.
    – Tutkittu ja turvallinen.
    – Poistaa hammaskiveä ja ehkäisee ientulehdusta.
    – Maistuva ja herkullinen ajanviete koiralle.
    – Kevyt, alhainen energiapitoisuus.

    Se Aito ja alkuperäinen avainlipputuote!

    Muistathan valvoa koiraasi sen syödessä puruluita sekä pitää aina raikasta vettä saatavilla.
    Säilytys kuivassa huoneen lämmössä.

    Ravintosisältö
    Raakavalkuainen 87.7%, Raakarasva 2.1%, Kosteus 6.2%

    Paino n. 150 g
    Pituus n. 250 mm
    Leveys n. 60 mm
    Paksuus n. 40 mm

  • Nimetoen-suunn-malli1191

    RAUH Hirvitikku, 16cm

    2.80 

    Rauh Hirvitikku, täydellinen pennuille ja pienille roduille.

    Hirvennahasta valmistetut puruluut ovat erittäin kestäviä ja herkullisia. Niissä käytetään koko hirvennahka, mukaan lukien paras osa eli pintanahka. Näin voimme tarjota koirallesi ainutlaatuisen, erittäin kestävän ja allergiavapaan nautinnon aidosta luonnontuotteesta. Käytämme puruluiden valmistukseen vain nahan laadukkaimman osan, emme trimmausjätettä tai muitakaan nk. ylijäämätuotteita. Nämä nk. ylijäämätuotteet toimitetaan jätteenkäsittelylaitokselle ja niistä tehdään orgaanista luomulannoitetta suomalaisille pelloille.

    RAUH! puruluut valmistetaan Suomessa käsityönä vain ensiluokkaisista raaka-aineista. Valmistusmenetelmämme on suunniteltu alusta alkaen vain puruluiden ja muiden koiranherkkujen valmistukseen, lemmikkisi parhaaksi! RAUH! puruluut valmistetaan aina yhdestä nahkakappaleesta perinteisellä kuivaamismenetelmällä, JO VUODESTA 1989!

    – RAUH! tuote on 100 % suomalaista käsityötä.
    – Bakterologisesti puhdas.
    – Tutkittu ja turvallinen.
    – Poistaa hammaskiveä ja ehkäisee ientulehdusta.
    – Maistuva ja herkullinen ajanviete koiralle.
    – Kevyt, alhainen energiapitoisuus.

    Se Aito ja alkuperäinen avainlipputuote!

    Muistathan valvoa koiraasi sen syödessä puruluita sekä pitää aina raikasta vettä saatavilla.
    Säilytys kuivassa huoneen lämmössä.

    Ravintosisältö
    Raakavalkuainen 87.7%, Raakarasva 2.1%, Kosteus 6.2%

    Paino n. 18 g
    Pituus n. 160 mm
    Leveys n. 15 mm
    Paksuus n. 15 mm

  • Nimetoen-suunn-malli574

    IZ Hevostikku medium 20cm 1kpl

    3.20 

    Tämä puruluu on valmistettu hevosen- ja hirvennahasta sekä mustikasta
    Puruluu ei sisällä lisättyjä väri-, säilöntä-, maku- tai muita lisäaineita tai antibioottijäämiä.

    Raakaproteiini 88%, raakarasva 2%, raakakuitu <1%, raakatuhka 2%, kosteus 8,5%

  • Nimetoen-suunn-malli571

    IZ Peuratikku medium, 20cm 1kpl

    3.20 

    Tämä puruluu on valmistettu peuran- ja hirvennahasta sekä porkkanasta
    Puruluu ei sisällä lisättyjä väri-, säilöntä-, maku- tai muita lisäaineita tai antibioottijäämiä.

    Raakaproteiini 88%, raakarasva 2%, raakakuitu <1%, raakatuhka 2%, kosteus 8,5%

    -Kotimainen peuran- ja hirvennahka

  • Nimetoen-suunn-malli570

    IZ Porotikku medium 20cm 1kpl

    3.20 

    Tämä puruluu on valmistettu poron- ja hirvennahasta
    Puruluu ei sisällä lisättyjä väri-, säilöntä-, maku- tai muita lisäaineita tai antibioottijäämiä.

    Raakaproteiini 88%, raakarasva 2%, raakakuitu <1%, raakatuhka 2%, kosteus 8,5%

    -Kotimainen poron- ja hirvennahka

  • Nimetoen-suunn-malli573

    IZ Hirvitikku medium 20cm 1kpl

    3.20 

    Tämä puruluu on valmistettu 100% aidosta hirvennahasta.
    Puruluu ei sisällä lisättyjä väri-, säilöntä-, maku- tai muita lisäaineita tai antibioottijäämiä.

    Raakaproteiini 88%, raakarasva 1%, raakakuitu <1%, raakatuhka 2%, kosteus 8,5%

    -Kotimainen hirvennahka

  • Nimetoen-suunn-malli572

    IZ Hirvitikku small 14cm 1kpl

    1.80 

    Tämä puruluu on valmistettu 100% aidosta hirvennahasta.
    Puruluu ei sisällä lisättyjä väri-, säilöntä-, maku- tai muita lisäaineita tai antibioottijäämiä.

    Raakaproteiini 88%, raakarasva 1%, raakakuitu <1%, raakatuhka 2%, kosteus 8,5%

    – Kotimaisesta hirvennahasta

  • Nimetoen-suunn-malli239

    IZ puruluu Hirvi

    4.50 18.50 

    S 14cm * M 21cm * L 28cm * XL 40cm
    Kotimainen hirvipuruluu:
    Raakavalkuainen 88%, raakarasva 0,6%, raakakuitu <1%, hehkutusjäännös 1%, kosteus 8,5%

  • Nimetoen-suunn-malli89

    Tarjous Hirvilastu Suomi

    1.00 16.00 

    Kotimaisen hirvilastun koko noin 5cm+ x 10cm+

  • Nimetoen-suunn-malli576

    JH Puristeluutanko Nauta 25cm ruskea 20kpl pss

    29.00 

    Kestosuosikki, ei liian suuri, eikä pieni, vaan sopivan kokoinen kaikille koirille.

    Valmistusmaa Thaimaa

  • Nimetoen-suunn-malli429

    JH Valkoinen naudannahkarulla 20cm 1kpl

    1.60 

    Ei niin kova käärö, kuin puristepatukka, vaan löysemmin kääritty rulla, joka
    soveltuu paremmin myös pennuille ja iäkkäimmille koirille.
    Valmistusmaa Thaimaa

  • Nimetoen-suunn-malli105-2

    JH Valkoinen naudannahkarulla 20cm x 10kpl pussi

    14.00 